lauantai 30. marraskuuta 2013

Muisti

Kun sain töitä Ruotsista, minulle kerrottiin, etta firma on täysin kansainvälinen ja "kaikki" toimii englanniksi. Tämä pitää teoriassa paikkansa, mitä nyt kaikki protokollat, ohjekirjat sun muut dokumentit ovat kaikki ruotsiksi... Mutta nyt kun olen ollut kuvioissa pari kuukautta ja väännän onnetonta svengelskaa paitsi kahvipöydässä, myos labrassa, niin muut lipsuvat pikku hiljaa kuvitelmaan, etta osaan ruotsia paremmin kuin osaankaan.

Toki olen oppinut paljon jo tänä lyhyenä aikana. Skånskan mongerrus ei ole enää yhtä käsittämätöntä kuin alussa, ja Tukholman seudulta kotoisin olevien työkavereiden puhe kuulostaa peräti selkeältä. Mutta kuitenkin olisin olettanut, että jos firma havittelee aidosti kansainvälistä ilmapiiriä, esimerkiksi seminaarit pidettäisiin englanniksi, ei ruotsiksi. Tällä hetkellä seminaaridiat valmistellaan englanniksi, mutta esityksen aluksi minulta kysytään, haluanko esityksen ruotsiksi vai englanniksi. Tietysti vastaan aina että hur som helst - toistaiseksi esitelmöijä on aina valinnut ruotsin, vaikka puhuukin myös erinomaista englantia. Kuuntelen sujuvasti ruotsiksi, mutta kommentoin toistaiseksi mieluiten englanniksi.

Uuteen kieliympäristöön siirtyminen rasittaa aivoja monin tavoin. Ruotsin-kuukausien aikana olen huomannut itsessäni muutoksia, joita ensimmäisellä ulkomaankierroksella ei tullut vastaan (vaikka alkuajat Yhdysvalloissa olivatkin monin tavoin stressaavampia kuin täällä). Kun ruotsi on alkanut vallata alaa aivoissa, sieltä on ilmeisesti dumpattu pellolle kaikenlaista triviaalia, kuten laulujen sanoja, biisien esittäjiä, biisien nimiä, ihmisten nimiä ynnä muuta. Normaalisti muistini on tarkka ja sinne tarttuu kaikenlaista turhaakin - kunnes yhtäkkiä ICA:n juustotiskillä joudun kaivamaan aivolokeroista puoli minuuttia sen risottoon laitettavan italialaisen kovan juuston nimeä. Tuntuu kuin muististani olisi pyyhitty pois ihan huomattava palanen. Toivottavasti se palaa joskus takaisin.

Kielihämmennys on oma juttunsa, mutta tuntuu kyllä yleisemminkin siltä, että pitkäaikainen stressi alkaa laueta viimein, kun olen päässyt uudessa työssä edes vähän jyvälle asioista ja Harvard-projekti alkaa pikku hiljaa lähestyä julkaisua. Rasitus näkyy paitsi aivojumina, myos yleisenä aloitekyvyttömyytenä - tiedän esimerkiksi, että yleisfiilis paranisi, jos juurruttaisin arkiaikatauluihin enemmän liikuntaa, kulttuuririentoja, tutkimusretkiä lähiympäristöön ja niin edelleen. Mutta vaikka mieli on korkealla, niin kaikenlainen ylimääräinen hääräily ja aktiivisuus on jo ajatuksena tuntunut viime viikot suorastaan luontaantyöntävältä.

Edellisestä oikeasta eli yli kahden päivän lomasta on taas kulunut jotakuinkin puolitoista vuotta, joten lienee aikakin höllätä hetkeksi, ennen kuin alan haalia lisää menoja. Tämä vuosihan on melkein loppu/slut muutenkin...

lauantai 2. marraskuuta 2013

Pihatalkoot

Heti muuton jälkeen kerrostalomme alarappuun ilmestyi paperilappunen, jossa pirtsakkaan sävyyn kerrottiin syksyn pihatalkoista. Puutarhatöitä, nikkarointia, siivousta, nyyttikestit. What's not to love?! Harmi kyllä, varsinaisena talkoopäivänä olin työmatkalla Britanniassa. Mutta ei hätää! Kahden viikon päästä tästä oli pihatalkoiden toinen osa. Pääsimme siis sittenkin osallistumaan. Jipii...

Kello 10 lauantaiaamuna hiippailimme pesutupaan, jonka yhteydessä on yhteistila ja pieni verstas. Muutama asukas oli jo koolla.  Sanoimme käsipäivää uusille kavereille (meitä oli päivän aikana kaiken kaikkiaan kahdeksan), sitten alkoi siivous. Kävimme siipan kanssa läpi verstaan - lukemattomia laudanpätkiä, kaapinovia, vanhoja listoja ja rimoja. Maalia, käsittelyaineita, ämpäreitä, ruuvipenkki. Rotanmyrkkyäkin, huh. Heitimme pois aimo kasan roinaa ja harjasin seinistä ja katosta lukemattomia hämähäkinseittejä. Tyhjiä maalipurkkeja oli paljon, siippa kävi heittämässä ne ja verstaassa lojuneen vanhan kuvaputkitelkkarin kaatopaikalle päivän päätteeksi.

Kun kellarin tilat oli siivottu, hiippailimme takaisin kotiin. Oli vähän syyllinen olo, kun toiset vielä haravoivat roskia parkkipaikalta. Noin puolen tunnin päästä ovelle kolkutettiin: talkooporukalle olikin luvassa vielä pitsalounas. Piti luikkia takaisin kellariin. Siellä murkinoimme muiden talkoolaisten kanssa lähipitserian tuotteita. Mainittakoon, etta paikan pitsatäytteisiin lukeutuvat mm. Bearnaise-kastike, banaani, kananmuna, maapähkinä ja curry. Luovuus kunniaan.

Ennakkoluuloistani huolimatta pihatalkoissa oli oikeastaan ihan mukavaa. Asumisyhdistyksen joulujuhla venyi viime vuonna kuulemma pikkutunneille. Sitä odotellessa!