Harhautus

Olemme siipan kanssa yrittäneet päästä selvyyteen siitä, miten meidän kuuluu selvittää verot Yhdysvaltoihin viime vuodelta. Hyi, se on kamalaa. En usko, että joudumme vankilaan tai joudumme makselemaan hirvittäviä mätkyjä poloisista apurahoistamme, mutta pelkästään oikeiden kaavakkeiden selvittäminen on ollut työn ja tuskan takana. Tänään puhuin yli tunnin IRS:n virkailijan kanssa puhelimessa, enkä vieläkään ole täysin varma siitä, mika statuksemme on ja pitääkö meidän maksaa jotain vai ei. Kafkamaisten harjoitusten jälkeen haluan vain unohtaa koko asian, ja ehkä loppupäiväksi voinkin, sillä IRS-julkaisun 519 sivulta 34 selviää,  että ulkomailla oleskelevien tyyppien ei tarvitse lähettää kaavakkeita normaalisti 15.4. mennessä, vaan vasta kesäkuussa.

Niinpä haluan esitellä teille keväisen kuvakavalkadin eiliseltä sunnuntaikävelyltä Lundin kasvitieteellisesta puutarhasta. Ajatelkaa sorsia ja pikkutipuja, ei veroilmoituksia. Hyi olkoon.

Istuimme pahaa-aavistamattomina puistonpenkillä, kun mättään takaa ilmestyi sorsapariskunta. Ensin ne tarkkailivat meitä, sitten lähtivät määrätietoisesti marssimaan suoraan kohti. Jatkoivat taaksemme kumpareelle ja sitten vetelivät sikeitä nurmikolla.

Kasvihuoneessa juoksenteli vapaasti pikkuisia tipuja, joiden merkistä en ole ihan varma. Värikkäiden kukkien keskellä siippa unelmoi toisesta kodista tropiikissa. One day, mutta vasta kun meidän ei takuulla tarvitse selvittää siitä yhtään mitään Yhdysvaltain veroviranomaisille...

PS. Siippa kertoi, että tiput ovat viiriäisiä.

Viime aikoina Svedulassa

Vuosi alkoi niin railakkaasti, etten ole vuoroin ehtinyt, vuoroin jaksanut paljon kirjoitella. Tässä lyhyt katsaus viime kuukausiin, jotta pääsemme taas ajan tasalle.

Olen syönyt aika monta laskiaispullaa. Kaikki mantelimassalla, vaikka itselleni se aito versio sisältää kermaria ja hilloa. Näitä myydään kaupoissa edelleen, vaikka pääsiäinen painaa päälle.

Olen käynyt siipan kanssa kotiseutumuseossa, jossa oli esillä vähän kaikenlaista.

Don't ask

Professorin kotikirjasto

Seljankukkalimppari maistui aurinkoisena museopäivänä

Kävin työmatkalla Amsterdamissa helmikuun alussa. Vaihdoin hotellihuonetta ensimmäisen kerran elämässäni, kun joltakulta oli unohtunut huoneeseen puolikas kartonki tupakkaa (en polta). Pari viikkoa sitten lensin Uppsalaan niin ikään duunin merkeissä, mutta sieltä ei jäänyt kuvatodisteita.

Piipahdin Suomessa juhlimassa mummun synttäreitä ja samaan syssyyn veikan kanssa elämäni ensimmäisessä vapaaottelutapahtumassa Vantaalla. Jännää ja hauskaa, vaikka suosikkini Tina Lähdemäki (tsekkaa Tinan pirteä blogi) ei otellutkaan tässä Cagessä. Helvetin enkeleiden läsnäolo joukkiot hermostutti hieman, mutta lienen hengaillut vaan liian kauan täällä lintukodossa. Sittemmin olen huomannut, etta meidän Ruotsi-telkkarista näkyy silloin tällöin UFC:tä ja Cage Warriorsia. Uu! Nyt pitäisi enää saada siippa innostumaan lajista.

Maaliskuun puolessavälissä saimme vieraita Suomesta, ja viime viikonloppuna vietimme siipan kanssa kylpylälomaa Ystadissa. Meri on niin ihana. Jätin parvekkeen oven yöksi raolleen, jotta kuulisin aaltojen äänen. Vieraat hengailivat kaikkialla muhkeissa kylpytakeissa ja froteetohveleissa. Menin hierojalle ensimmäistä kertaa melkein vuoteen, ja sain kehotuksen olla stressaamatta niskojani juntturaan. Tunnistan ongelman, mutta helpommin sanottu kuin tehty.  Tunnelmallisessa ravintolassa piano-lauluduo esitti romanttiseen illanviettoon sopivia kipaleita, kuten Bruce Springsteenin River sekä Johnny Cashin (tai itse asiassa Nine Inch Nailsin) Hurt. Erinomaisia biisejä, mutta muuttuvatko ne easylistening-kamaksi sensuellin tulkinnan ja runsaan pedaalin avulla? Ei minusta, mutta meikä onkin tällainen tosikko.

Lisäksi Svedulassa on tehty kovasti töitä, ja olen alkanut taas kuntoilla. Uuden elon rutiinit rakentuvat pikku hiljaa.